Sukellusta Meksikossa 2014

Nelihenkinen perheemme ryhtyi joulukuussa 2013 suunnittelemaan hiihtolomamatkaa etelään. Matkakohdetta arvoimme useampaan kertaan. Yhteisesti olimme kuitenkin jo todenneet, että tällä kertaa emme matkusta Kanarian saarille.

Viimein päätimme, että hiihtolomalla 2014 matkustamme Meksikon Jukatanin niemimaan Playa Del Carmeniin, koska siellä on tarjolla upeita historiallisia nähtävyyksiä sekä loistava valkohiekkainen ranta-alue. Hotellin esitteessä oli maininta mahdollisuudesta suorittaa sukelluskurssi ja päätimme hyödyntää tämän mahdollisuuden osana matkaohjelmaa.

Työkaverini työskentelee työnsä ohella myös sukellusopettajana yrityksessä nimeltään Hanko Diving. Hän järjesti perheellemme mahdollisuuden suorittaa PADI Open Water Diver (OWD) kurssin teoriaosuus Suomessa ja samalla saada peruskoulutus sukellusvarusteiden käyttöön ns. ‘kuivaharjoitteluna’. Laurin kanssa suoritimme teoriaosuuden muutamaa päivää ennen matkan alkua, samalla saimme erittäin hyvän perehdytyksen sukeltamisessa tärkeisiin asioihin.

Sukelluskoulutus on organisoitu maailmanlaajuisesti ja siten kurssin sisällön määrittelee PADI -organisaatio. Teoriaosuus kannattaa ehdottomasti suorittaa Suomessa, sillä on helpompi perehtyä aiheeseeen omalla kielellä ja on hyvä, että harjoiteltavat aiheet tulevat tutuiksi ennen kuin niitä suoritetaan altaalla. Mikäli teet kurssin Suomessa, sukelluskouluttaja kirjoittaa niin sanotut siirtopaperit, joilla voi jatkaa kurssin suorittamista matkakohteessa. Jos OWD-kurssi ei mahdu loma-aikaasi, on Scuba Diver -kurssi vaihtoehto. Scuba Diver-kurssi on sukellusluokituksen ‘esiaste’, jonka voit suorittaa nopeammin. Myöhemmin voit päivittää sen OWD luokitukseen.

Matkakohteeseen päästyämme aloitimme OWD-sukelluskurssin heti seuraavana päivänä Scuba Caribessa. OWD-luokitettuna sukeltajana voit sukeltaa 18 metrin syvyyteen asti yhdessä toisen luokitetun sukeltajan parina. Ohjelman päätteeksi oppilas saa PADI OWD-luokituksen ja kansainvälisen sukelluskortin, joka on voimassa kaikkialla maailmassa. Vaatimukset OWD kurssille:
– Normaali terveys
– Ikä 10 vuotta tai vanhempi
– Kohtuullinen uimataito (200 m sekä 10 min kellunta)

Koska olimme jo suorittaneet teoriaosuuden Suomessa, tuli kurssille matkakohteessa hintaa 368 taalaa per henkilö. Normaali hinta OWD-kurssin luokitukselle olisi ollut 474 taalaa. Toki matkakohteessa olisi saanut edullisemman kurssin Playa Del Carmenin keskustassa, mutta silloin allasharjoitukset olisivat puuttuneet kokonaan ja kaikki harjoitukset olisi tehty ainoastaan meressä 10 metrin syvyydessä.

allas1 allas2
Allasharjoituksia

Kurssi sisälsi neljä allassukellusta sekä saman verran meressä sukeltamista. Harjoitusten turvallisuus oli hyvin hoidettu, sillä hotellin uima-altaalla toistettiin harjoitukset niin usein, että tekniikka oli varmasti hallussa ennen siirtymistä merelle. Mielestäni tämä oli hyvä, sillä kymmenen metrin syvyys toi kuitenkin oman jännityksen harjoituksen tekemiseen.

Sukelluspaikalle ajoimme veneellä noin kymmenen minuutin matkan päähän. Jokainen meressä suoritettu sukellus kesti ajallisesti noin 40 minuuttia, josta varsinaiset harjoitukset veivät noin 10-15 minuuttia. Harjoituksessa käytiin läpi varailman käyttöä toiselta sukeltajalta, maskin tyhjentäminen vedestä, regulaattorin poistaminen veden alla ja sen tyhjentäminen vedestä takaisin suuhun laitettaessa. Lisäksi teimme suunnistusharjoituksia kompanssin kanssa, harjoittelimme maskin poistamista ja hengittämistä ilman maskia sekä paljon muuta. Kaikkiaan harjoitukset koostuivat kahdesta päivästä todella aktiivista harjoittelua.

harjoitus
Matkalla merellä tehtäviin harjoituksiin

Loppuaika harjoituksessa käytettiin sukelluksen tuntuman hakemiseen, jotta koulutettava oppii säilyttämään halutun syvyyden. Vedenalainen virtaus saattaa toisinaan aiheuttaa nostetta, mikäli sukellusasento ei ole hyvä. Nosteen kompensoivat lisäpainot olivat meillä hieman hakusessa, mutta kouluttaja otti mukaan aina itselleen lisäpainoja, joita hän sitten saattoi lisätä meille sukelluksen aikana.

Vasta-alkajalle ehkä haastavin osa sukelluksessa oli paineentasaus, joka on välttämätöntä, jotta veden paine ei aiheuta kivun tunnetta syvemmälle mentäessä tai pintaan noustessa. Erityisesti noustessa pintaan piti keskittyä hidastamaan nousua, jotta kokoon puristunut ilma pään alueen onteloissa ehti tasaantua veden paineen vähentyessä. Muutaman kerran nousin erehdyksissä pintaan liian nopeasti ja siten vielä veden pinnalla tunsin kovaa painetta korvissa.

Olimme Laurin kanssa todella yllättyneitä, kuinka upeita koralliriutan kasvustot, kalat ja muut meren eliöt olivat. Oikeastaan voisi sanoa, että vedenalainen maailma toi matkaan kokonaan uuden ulottuvuuden. Ehdottomasti sukellus oli minulle ja Laurille upea kokemus ja voimme suositella sitä muillekin. Päätimme jo matkan aikana, että palaamme vuoden päästä samaan kohteeseen jatkamaan sukeltamista, sillä koralliriutta on todella hieno Jukatanin niemimaan edustalla. Alueen koralliriutta on maailman toiseksi suurin ja sieltä löytyy lukuisia hienoja sukelluskohteita.

Meillä molemmilla on tavoite jatkaa tätä uutta harrastusta ja ottaa sukellus mukaan osaksi veneilyä täydentämään kokemustamme Itämerestä. Suomessa on tietysti haasteena veden sameus, joka rajoittaa näkyvyyttä varsinkin alkukesästä. Toisaalta Itämeressä Suomen rannikolla on erittäin paljon hienoja hylkyjä. Niihin voi tutustua osoitteessa http://maps.hylyt.net/Hylyt/WreckMap.html, kun suunnittelee sukelluskohdetta. Jopa Espoonlahden läheisyydestä löytyy toistakymmentä paikannettua hylkyä.