Haluatko Saaristolaivuriksi?

Talvella kun vene odottaa hupun alla kesää, on hyvää aikaa kipparilla opiskella veneilytaitoja. Allekirjoittanut, juuri 30-vuotta täyttänyt Laurinlahden Venekerhon kannattajajäsen / TG Sportfisherin toinen omistajaosapuoli päätyi opiskelemaan viime syksyn ajaksi Espoon työväenopistoon Saaristolaivuriksi.

Suomen Navigaatioliiton jäsenjärjestöt tarjoavat keväisin ja syksyisin muiden kurssien lisäksi kolmiportaisesti merenkulun teoreettista koulutusta eli saaristo- rannikko- ja avomeren merenkulkukursseja ympäri suomen. Espoossa niitä vetää Espoon Kipparit ry Espoon työväenopistossa. Kurssit päättyvät kokeeseen, jonka läpäisemällä liitto myöntää kunkin laivuritason arvonimen suoriutujalle. Tutkinnot suoritetaan arvojärjestyksessä ja tentit pidetään samaan aikaan kaikkialla suomessa.

Henkilökohtaista veneilykokemusta oli ennen kurssia kertynyt jo lapsuudesta lähtien ja erityisesti kokemusta karttui viimekesänä oman veneen hankinnan myötä. Innostuin lähtemään opiskelemaan veneilyä myös koulunpenkille avovaimoni ja appiukkoni kannustuksesta, heillä kun molemmilla oli jo Rannikkolaivurin arvonimet plakkarissa.

Kurssi alkoi 10.9.2013 ja ensimmäisellä tunnilla oli mahdollisuus ostaa kurssilla tarvittavat välineet (oppikikirja, harppi, viivotin, kolmioviivain, harjoituskartat, harjoitusmerikartan loistoluettelo). Vallan hieno homma oli että Espoon Kipparit olivat teettäneet oman lisäharjoituskartan Espoon alueesta. Kurssi oli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta aina tistaisin klo: 17:30-19 Espoonlahden lukiolla. Toinen samanlainen kurssi pyöri syksyn meidän kurssin jälkeen. Eli töiden jälkeen ennätti hyvin kurssille. Kaikenkaikkiaan iltoja oli 13kpl + tentti-ilta. Viikot menivät nopeati ja myös tunnit, sillä asiaa oli todella paljon. Opiskelu oli myös todella hauskaa, kiitos kurssikavereiden ja opettaja Tuomo Karppisen hauskojen juttujen.

Kurssilla mukana pysyminen vaati myös itsenäistä opiskelua. Koska itse en ole koskaan tykännyt ”kirjasta oppia”, osallistuin myös Espoon Kippareiden järjestämään pimeä purjehdukseen 1.1.2013. Kokemus oli sanoin kuvailematon. Kolmen henkilön ryhmissä ajettiin isoa laivaa Helsingissä pilkko pimeässä, vieläkin isompien alusten seassa ja tietenkin pelkällä paperikartalla. Ja kaikenkukkuraksi maininki oli todella kova. Lue lisää: http://www.espoonkipparit.fi/web/joomla/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=85&Itemid=168

Kurssi päättyi valtakunnallisesti samana iltana 13.12.13 pidettävään tenttiin. Itsellä aikaa meni kokeessa melkein kolme tuntia, halusin vastailla ja tarkistella vastaukseni rauhassa. Noin viikon kuluttua tentistä oli alustavat opettajan laskemat tulokset luettavissa netistä. Tentin pistemäärä oli 0-30 ja läpipääsyyn vaaditaan vähintään 15 pistettä. Opettajan ensiarvioinnin jälkeen kokeet matkasivat lopulliseen arviointiin Suomen Navigaatioliittoon. Espoon Kipparit järjestivät 26.2.14 diplomienjakotilaisuuden, joissa kaikille läpipäässeille jaettiin diplomit.  

Diplomin saamisen jälkeen voi itse ostaa ja saa oikeuden käyttää arvomerkkejä, joita saa Suomen Navigaatioliitosta: http://www.suomennavigaatioliitto.com/t_myynti.htm Itse ostin heti tietenkin kipparinlakin (ja siihen kokardin), viirin, puseromerkin ja siviilimerkin. Kun liittyy Espoon Kippareihin, voi ostaa ja saa käyttää myös järjestön viiriä. Itse ostin tämänkin, pieni Kaislamme siis täyttyy viireistä. Unohtamatta, että Maritimista piti hakea uusi valomastokin näitä viirejä varten.

Asiaa kurssilla tuli paljon, mutta kaikki oli todella hyödyllistä tietoa. Itse sain niin paljon uutta oppia ja kertausta, etten osaa edes määritellä mikä oli parasta. Kuitenkin kokonaisuudessaan ensikesän reissuja ajatellen koko reittisuunnittelu ja siihen liittyvät asiat maapallon asteverkosta ja koordinaateista tuovat varmasti uutta näkökulmaa veneilyyn. Ja ennen kaikkea turvallisuutta. Veneilystä tulee varmasti myös mielenkiintoisempaa, sillä kartanlukukin on mielekkäämpää kun osaa laskea sijainteja ja asteita.

Kustannuksista: Työvaenopiston kurssimaksu oli noin 60€, oppimateriaaleihin meni suunnilleen sama ja tutkintomaksu sis. Diplomin ja Espoon Kippareiden vuoden jäsenmaksun oli 55€. Kipparien viiri maksoi 25€. Tämän lisäksi upposi joku satanen kipparinhattuun ja muihin hifistely kamoihin. Opittuja asioita ei voi rahassa mitata.

Tavoitteena on ensi syksynä lähteä jatkamaan Rannikkolaivuriksi. Toivottavasti tämä juttu innostaa kerholaisiamme lähtemään kursseille mukaan.

Linkkejä:

Espoon Kipparit: http://www.espoonkipparit.fi

Suomen Navigaatioliitto: http://www.suomennavigaatioliitto.com

Mukavaa kesän odotusta!

Markus Makkonen

markus.makkonen@it-apurit.fi

p. 0409132282