Säännöt

Yhdistyksen toimintaa ohjaa jäsenekokouksen hyväksymät säännöt.

Laurinlahden venekerhon säännöt

LLV:N SÄÄNNÖT 

  1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka  

Yhdistyksen nimi on Laurinlahden Venekerho – Larsviks Båtklubb r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. 

2. Yhdistyksen tarkoitus  

Yhdistyksen tarkoituksena on herättää, edistää ja tukea moottorivene- ja purjehdusurheilun harrastusta  sekä turvallista vesillä liikkumista. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää veneilykoulutusta ja  kilpailuja, sekä ylläpitää jäsentensä tarpeisiin venesatamaa talvisäilytysalueineen Laurinlahdessa.  

Yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä vuokrata  omistamiaan rakennuksia ja kiinteistöjä.  

Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen  osallisille eikä sen tarkoitus tai toiminnan laatu muutenkaan ole pääasiassa taloudellinen.  

  1. Yhdistyksen kieli  

Yhdistyksen kieli on suomi.  

  1. Yhdistyksen tunnukset  

Viralliset tunnukset ovat viranomaisen vahvistama veneily-yhdistyksen lippu ja Suomen Purjehdus ja veneily  ry:n vahvistama kerhoviiri.  

  1. Yhdistyksen jäsenet  

Yhdistyksen jäseneksi voidaan ottaa luonnollinen henkilö, joka haluaa osallistua yhdistyksen toimintaan sen  tarkoituksen edistämiseksi.  

Juniorijäseneksi voidaan ottaa alle 20-vuotias henkilö, joka asuu jäsenen kanssa samassa taloudessa.  Juniorijäsen siirtyy jäseneksi sen toimintavuoden alkaessa, jolloin hän täyttää 20 vuotta.  

Kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä nimittää jäsen, joka on merkittävästi edistänyt yhdistyksen  tarkoitusta sen hyväksi toimimalla. Kunniajäseneksi nimittämisestä päätetään yhdistyksen kokouksessa.  Nimittäminen edellyttää 3/4 – määräenemmistöä yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä.  

5.1. Siirtymäsäännös uusien sääntöjen voimaantullessa 

Yhdistykseen näitä edeltävien sääntöjen mukaisesti kannattajajäseniksi liittyneille henkilöille tarjotaan  mahdollisuutta muuttaa jäsenyytensä edellä mainituksi äänivaltaiseksi jäsenyydeksi. Kaikki jäsenyyden  muutosta pyytävät kannattajajäsenet merkitään jäsenrekisteriin varsinaisiksi jäseniksi sillä jäsennumerolla,  jonka he ovat kannattajajäseneksi liittyessään saaneet.

  1. Jäseneksi ottaminen  

Hallitus voi hyväksyä luonnollisen henkilön yhdistyksen jäseneksi tai juniorijäseneksi. Kirjalliseen  hakemukseen on liitettävä kahden vähintään kaksi vuotta kerhon jäsenenä toimineen jäsenen suositukset.  Vaihtoehtoisesti hallitus voi nimetä kaksi haastattelijaa, jotka voivat toimia suosittelijoina.  

Jäsenhakemukset käsitellään ja niistä tehdään päätös hallituksen kokouksessa. Jäsenet saavat juoksevan  jäsennumeron liittymispäivän mukaan. Jäsennumero on henkilökohtainen, eikä se ole siirrettävissä toiselle.  Päätöksestä ilmoitetaan hakijalle.  

  1. Jäsenmaksut ja muut yhdistyksen kokouksen päättämät maksut 

Jäsenet ja juniorijäsenet suorittavat yhdistyksen kokouksen päättämät jäsenmaksut sekä sen vahvistamat  maksut yhdistyksen jäsenilleen tarjoamista palveluista, kuten venepaikasta, veneiden säilytystilasta,  varastotilojen vuokrauksesta ym. Yhdistyksellä on oikeus periä rangaistusluonteisia maksuja sääntöjensä ja  ohjeidensa laiminlyönneistä. Myös nämä hyväksyy yhdistyksen kokous. 

  1. Venepaikkaoikeus ja satamaohjesääntö  

Oikeus venepaikan vuokrasopimukseen on vain yhdistyksen jäsenillä. Sataman ja venepaikkojen hallinnosta  annetaan tarkemmat määräykset satamaohjesäännössä, jonka vahvistaa yhdistyksen kokous. Päätös  kokouksessa tehdään ¾ enemmistöllä ja satamaohjesääntöjen muutoksesta on kokouskutsussa mainittava.  

  1. Yhdistyksestä eroaminen ja erottaminen  

Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on ilmoitettava siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle. Eroavan  jäsenen on suoritettava eroamispäivään mennessä maksettavaksi erääntyneet maksut.  

Hallituksella on oikeus erottaa jäsen, joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan tai muita yhdistyksen määräämiä  maksuja hallituksen ilmoittamaan määräaikaan mennessä. Yhdistyksen hallitus poistaa erotetun jäsenen  tiedot jäsenluettelosta.  

Hallitus voi 2/3 enemmistöpäätöksellä erottaa jäsenen, joka rikkoo yhdistyksen sääntöjä tai niitä sääntöjä,  joiden noudattamiseen yhdistys on sitoutunut tai loukkaa yhdistyksen kunniaa tai hyviä tapoja. Erotetulle  on ilmoitettava kirjallisesti erottamispäätöksestä viikon kuluessa päätöksen tekemisestä. Erotetulla on  oikeus saattaa erottamispäätös järjestyksessä seuraavan yhdistyksen yleisen kokouksen päätettäväksi.  Erotetun jäsenen on esitettävä tämä vaatimus yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti yhden kuukauden  kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Yhdistyksen kokous voi kumota erottamispäätöksen ¾  äänten enemmistöllä. Äänestyksen tulee tapahtua suljetuin lipuin.  

  1. Hallitus  

Yhdistyksen toimintaa johtaa ja sen asioita ja taloutta hoitaa yhdistyksen jäsenistä koostuva hallitus. 

Hallitukseen kuuluvat kommodori, sihteeri, taloudenhoitaja, 1. satamakapteeni ja kahdesta viiteen muuta  jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, paitsi valittaessa kesken kauden  eronneen tilalle uutta henkilöä, jolloin tilalle valittava henkilö hoitaa edeltäjänsä kauden loppuun. 

Hallituksen jäsenistä parittomina vuosina valitaan kahdeksi vuodeksi kommodori, sihteeri ja kaksi muuta  nimitettyä jäsentä, parillisina vuosina 1. satamakapteeni, taloudenhoitaja ja loput muista nimitetyistä  jäsenistä.  

Hallitus valitsee keskuudestaan 1. ja 2. varakommodorin. Kaikki hallituksen jäsenet voidaan valita  välittömästi uudelleen.  

10.1. Siirtymäsäännös sääntöjen voimaantullessa:  

Näiden sääntöjen mukaista hallitusta ensikertaa valittaessa määritellään edellä mainitut muut jäsenet  arpomalla parillisten tai parittomien vuosien ryhmään.  

  1. Toimihenkilöt ja toimikunnat  

Hallitus nimeää tarpeelliset toimihenkilöt ja toimikunnat. Toimihenkilöt voivat olla myös yhdistykseen  kuulumattomia, samoin toimikuntiin kuuluvat. Näitä ovat kerhomestari, 2. satamakapteeni, koulutus-,  katsastus- ja kilpailupäällikkö. Tarvittaessa hallitus voi kutsua muitakin toimihenkilöitä tai toimikuntia.  

Yhdistyksen toimihenkilöt ja toimikunnat toimivat hallituksen valvonnassa ja alaisina.  12. Hallituksen kokoukset  

Yhdistyksen hallitus kokoontuu kommodorin tai hänen estyneenä ollessaan jommankumman  varakommodorin kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet hallituksen jäsenistä osallistuu  kokoukseen ja yksi heistä on kommodori tai jompikumpi varakommodoreista. Kommodorin ollessa  estyneenä toimii 1. varakommodori tai 2. varakommodori hänen sijaisenaan mainitussa järjestyksessä.  Hallituksen jäsen voi osallistua tarvittaessa kokoukseen puhelimitse tai muulla etäyhteydellä.  

Kiireellisessä tapauksessa hallitus voi käsitellä yksittäisen asian sähköpostikokouksella tai muulla vastaavalla  tavalla.  

Hallituksen päätöksistä on laadittava pöytäkirjat. 

Yhdistyksen nimen kirjoittaa kaksi hallituksen jäsentä: kommodori tai jompikumpi varakommodoreista yhdessä taloudenhoitajan tai hallituksen tähän tehtävään valtuuttaman muun hallituksen jäsenen kanssa.  

  1. Tili- ja toimintavuosi  

Yhdistyksen tili- ja toimintavuosi on kalenterivuosi. Tilit yhdessä hallituksen vuosikertomuksen kanssa on  annettava viimeistään 15. päivänä helmikuuta toiminnantarkastajille. Tarkastuksesta toiminnantarkastajien  on annettava vuosikokoukselle kirjallinen lausunto, joka on jätettävä hallitukselle viimeistään kymmenen  päivää ennen vuosikokousta.  

  1. Yhdistyksen kokoukset  

Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään vuosittain kaksi: vuosikokous maaliskuussa ja vaalikokous  marraskuussa. Ylimääräisiä kokouksia pidetään, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään  1/10 äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti pyytää.  

Hallitus kutsuu koolle yhdistyksen kokouksen julkaisemalla siitä ilmoituksen viimeistään kaksi viikkoa ennen  kokouspäivää kerhon ilmoitustaululla. Tämän lisäksi kutsu julkaistaan kerhon nettisivuilla, 

sähköpostitiedotteessa tai muilla sähköisillä julkaisutavoilla. Sähköpostitiedote lähetetään kerhon jäsenen  antamaan ja kerhon jäsenrekisteriin tallennettuun sähköpostiosoitteeseen.  

Jos kokouksessa tulee käsiteltäväksi kysymys yhdistyksen nimen tai sääntöjen muuttamisesta, yhdistyksen  purkamisesta, kiinteistön tai sen vuokraoikeuden ostamisesta, luovuttamisesta tai kiinnittämisestä taikka  yhdistyksen toiminnan kannalta huomattavan muun omaisuuden tai oikeuden luovuttamisesta, on tästä  kokouskutsussa mainittava.  

Yhdistyksen kokouksen avaa kommodori tai jompikumpi varakommodoreista, tai jos näillä on este, joku muu  hallituksen jäsen. Kokous valitsee puheenjohtajan.  

  1. Vuosikokous  

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:  

  1. Esitellään hallituksen toimintakertomus kuluneelta vuodelta sekä päätetään sen hyväksymisestä.  
  2. Esitetään toiminnantarkastajien lausunto sekä tehdään päätökset tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tili- ja  vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle.  
  3. Käsitellään kysymykset, jotka vähintään kymmenen päivää aikaisemmin hallitukselle osoitetulla  kirjallisella pyynnöllä on pyydetty ottamaan kokouksen ohjelmaan.  
  4. Vaalikokous  

Vaalikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:  

  1. Esitellään hallituksen tulevaa toimintavuotta varten laatima tulo- ja menoarvio sekä ehdotus  yhdistyksen jäseniltä perittävien maksujen suuruudesta ja päätetään niiden hyväksymisestä.  
  2. Vahvistetaan tulevan toimintavuoden toimintasuunnitelma  
  3. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä 
  4. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten sijaan ottaen huomioon sääntöjen 10. pykälän määräykset ja kokouksen päätös hallituksen jäsenten määrästä sekä valitaan mahdolliset lisäjäsenet.  
  5. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja näiden varahenkilöt.  
  6. Käsitellään kysymykset, jotka on vähintään kymmenen päivää aikaisemmin hallitukselle osoitetulla  kirjallisella anomuksella pyydetty ottamaan kokouksen ohjelmaan.  
  7. Äänioikeus  

Äänioikeus yhdistyksen kokouksissa on jäsenillä. Juniorijäsenillä on ainoastaan läsnäolo- ja puheoikeus.  

Yhdistyksen ja hallituksen kokouksissa tapahtuvissa äänestyksissä ratkaisee äänten yksinkertainen  enemmistö, mikäli näissä säännöissä ei toisin määrätä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, jota  puheenjohtaja kannattaa, paitsi vaaleissa ja lippuäänestyksessä, jotka ratkaistaan arvalla. Vaalit toimitetaan  suljetuin lipuin, mikäli niin vaaditaan. Valtakirjalla ei voi äänestää. 

  1.  

Sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdenmukainen päätös kahdessa  vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa ja asia on mainittava kokouskutsussa.  Päätökseen vaaditaan kummassakin kokouksessa vähintään 3/4 kaikista äänestyksessä annetuista äänistä.  

  1.  

Jos yhdistys puretaan, on sen omaisuus jätettävä Laurinlahden Yhdyskunta – Larsviks Samhälle r.y:lle tai  jollekin toiselle suomalaiselle rekisteröidylle yhdistykselle veneilyä edistäviin tarkoituksiin käytettäväksi. 

Hyväksytty yhdistyksen jäsenkokouksissa 17.12.2020 ja 21.1.2021. Pykäliä 5.1, 7,12,14,18 ja 19 on hallitus vuosikokouksen 23.3.2021 valtuuttamana korjannut Patentti ja rekisterihallituksen 22.3.2021 esittämän  kehotuksen mukaisesti.