Keskiviikkokisassa uusia veneitä mukana – alkukesän tulokset

Innokas osallistuminen ja kiihkeä kilpailuhenki sävyttivät kauden ensimmäisiä keskiviikkokilpailuja.  Ensimmäiseen kisaan osallistui 6  venettä, osan vakiokilpailijoista vielä varustellessa venettä laskua varten. Seuraavaan osallistui 8 ja alkukesän viimeiseen 10 venettä.

Käytössä on nyt kaksi lähtöpoijua helpottamaan lähtölinjan kummankin pään tunnistamista. Ensimmäistä kisaa kiusasi “täyspläkä”.  Sen seurauksena toisesta kisasta alkaen kokeilimme kahta lähtöä: alle  tai tasan 1.02 LYS-luvulla lähtö on klo 18.10 ja muilla klo 18.30. Tämä helpottaa kaikkien veneiden saamista maaliin ajoissa tyyntyvässä illassa.

Ennen lähtöä kuumia puheenaiheita olivat rata, sää, lähtölinja, taktiikat ja tuulen “shiftailut”. Maalissa omat ja muiden reittivalinnat, käännökset ja trimmit. Kisojen edetessä LYS-tasoitusluvut ja niiden perusteet. Palaan tasoitussääntöihin ja niiden soveltamiseen erillisessä Blogissa.

I Keskiviikkokilpailu 29.5.

Kauden avauskisassa oli kertaluonteisia lisäpanostuksia. Lähtöä ja 1. veneen maaliintuloa säesti komeasti tykinlaukaus. Ennen kilpailua pidimme kipparikokouksen laiturilla ja kilpailun jälkipelit käytiin grillimajalla. Kisa alkoi ukkoskuuroja odotellessa, mutta lopulta se päättyikin  “pläkään”. Lyhentämällä rataa lennossa kahteen kertaan saimme melkein kaikki maaliin.

Historiallisen maalipaukun otti Alexandra. Mukana olivat mm. klassikko Swan, puinen folkkari ja kommodorin pitkäkölinen Degerö 28.

Tulokset:

S/y Tyyppi Sijoitus LYS Korjattu LYS Lähtöaika Maalissa Purjehdusaika LYS-aika
Embla Bavaria 36 CR 1 1.19 1.16 06:30:00 pm 08:02:18 pm 01:32:18 01:47:04
Alexandra Dufour 40 2 1.29 1.26 06:30:00 pm 08:02:10 pm 01:32:10 01:56:08
La Nube Delphia 33.3 3 1.15 1.12 06:30:00 pm 08:37:35 pm 02:07:35 02:22:54
Cantana Swan 36 4 1.13 1.1 06:30:00 pm 08:45:58 pm 02:15:58 02:29:34
Virgo Folkkari 5 1 1 06:30:00 pm 08:08:05 pm 01:38:05 02:33:59
Maya Degerö 28 DNF 0.87 0.84 06:30:00 pm 0 0 00:00:00

Virgon  aika kerrottiin muiden radan pituuden suhdeluvulla.

II Keskiviikkokilpailu 5.6.

Kokenut Siiri pääsi mukaan ja 6-vuotiaan gastin ansiosta historiallinen kolmen sukupolven miehistö vei voiton. Kisaan saatiin kolme uutta venettä kokeilemaan kilpailemista: Hanima, Maliisa ja Tyrsky.

Tulokset:

S/y Tyyppi Sijoitus LYS Korjattu LYS Lähtöaika Maalissa Purjehdusaika LYS-aika
Siiri H-323 1.14 1.14 06:30:00 pm 07:26:30 pm 00:56:30 01:04:25
Hanima Finn 35 1.16 1.13 06:30:00 pm 07:27:47 pm 00:57:47 01:05:18
Embla Bavaria 36 CR 1.19 1.16 06:30:00 pm 07:27:02 pm 00:57:02 01:06:10
La Nube Delphia 33.3 1.15 1.12 06:30:00 pm 07:29:37 pm 00:59:37 01:06:46
Maliisa Finnsailer 34 1.05 1.02 06:10:00 pm 07:18:27 pm 01:08:27 01:09:49
Virgo Kansanvene 1 0.97 06:10:00 pm 07:23:24 pm 01:13:24 01:11:12
Tyrsky Albin Delta 1.12 1.09 06:30:00 pm 07:36:27 pm 01:06:27 01:12:26
Maya Degerö 28 0.87 0.84 06:10:00 pm 07:39:46 pm 01:29:46 01:15:24

 

III Keskiviikkokilpailu 12.6.

Menetimme Helsinkiin pysyvästi vauhtiveneen ja kokeneen kilpailijan X-99 eXolistin, mutta saimme puhuttua heidät vielä mukaan jäähyväiskilpailuun. Kiivas kisa käytiin upeissa olosuhteissa. Jälkipelit päätettiin käydä veneiden sijaan venekerhon portailla, kun mukana oli osallistujia tasaisesti molemmilta laitureilta.

Tulokset:

S/y Tyyppi Sijoitus LYS Korjattu LYS Lähtöaika Maalissa Purjehdusaika LYS-aika
Enigma Bavaria 30 1.03 1 06:10:00 pm 19:10:00 01:00:00 01:00:00
Hanima Finn 35 1.16 1.13 06:30:00 pm 19:23:38 00:53:38 01:00:36
eXolist X-99 1.25 1.25 06:30:00 pm 19:19:00 00:49:00 01:01:15
Embla Bavaria 36 CR 1.19 1.16 06:30:00 pm 19:23:25 00:53:25 01:01:58
Alexandra Dufour 40 1.29 1.26 06:30:00 pm 19:19:23 00:49:23 01:02:13
Sinikka Maestro 35 1.17 1.14 06:30:00 pm 19:24:47 00:54:47 01:02:27
La Nube Delphia 33.3 1.15 1.12 06:30:00 pm 19:26:00 00:56:00 01:02:43
Maya Degerö 28 0.87 0.84 06:10:00 pm 19:35:27 01:25:27 01:11:47
Maliisa Finnsailer 34 1.05 1.02 06:10:00 pm 19:24:52 01:14:52 01:16:22
Secca Kansanvene 1 0.97 06:10:00 pm 19:35:34 01:25:34 01:23:00

Mukana olivat pitkästä aikaa Sinikka ja kokonaan uutena Secca, joka antoi reilusti tasoitusta, kun oli saanut väärää informaatiota lähtöajasta.

Keskiviikkokisat jatkuvat 21.8.2024.  Tule mukaan kokeilemaan! Jokaisella jo osallistuneella venekunnalla on hyvä mahdollisuus vielä parantaa Ranking – sijoitusta.

Jussi Kari
jussi@laurinlahdenvenekerho.org
Signal: Jussi K