Laurinlahden venekerhon uudet säännöt hyväksytty

Laurinlahden venekerhon uudet säännöt on hyväksytty ja vahvistettu käyttöön Patentti- ja rekisterihallituksessa 8.4.2021. Säännöt kokonaisuudessaan löytyvät kotisivuiltamme, mutta alla merkittävät muutokset.

Jäsenlaji ”kannattajajäsen” poistuu ja kerholla on tästä eteenpäin vain jäseniä ja juniorijäseniä. Jäsen voidaan edelleen vanhaan tapaan nimittää kunniajäseneksi, mutta kunniajäsenyys ei ole sääntöjen tarkoittamassa mielessä erillinen jäsenlaji. Kannattajajäsenien jäsennumerot säilyvät muutoksessa samoina.
Samassa yhteydessä uusittiin myös satamasääntö. Uuteen sääntöön kirjattiin tähänkin saakka noudatettu periaate, että venepaikat jaetaan jäsenten käyttöön toistaiseksi. Venepaikkajako tehdään vain vapautuvista venepaikoista. Uudet jäsenet saavat paikkansa jonossa (mikäli sellaista on) jäsennumeron mukaan, kuitenkin niin että samasta paikasta kilpailevien osalta Laurinlahden yhdyskunnan alueella asuva saa etusijan. Vanhat jäsenet, joilla on ollut tänä talvena talvisäilytyspaikka, säilyttävät oikeuden siihen, niin kauan kuin heillä on vastaava venepaikka.

Uudessa satamasäännössä aikaisemmin jäseneksi liittymisen yhteydessä peritty liittymismaksu kytketään venepaikan saamiseen. Samassa yhteydessä jäseneksi liittymisen yhteydessä perittävä liittymismaksu jää pois. Toista venepaikkaansa haluava ei voi hyödyntää jäsennumeroonsa liittyvää etuoikeutta, vaan asettuu jonossa muiden taakse.